top of page
Search
  • jujukol

Saga och Sanning

Updated: Apr 6, 2021

Helsingissä Esplanadinpuiston Ruotsalaisen teatterin puoleisessa päädyssä on patsas jonka monet meistäkin päivittäin ohittavat. Gunnar Finnen Topelius-monumentti, Saga och Sanning. Patsashahmoista Sanningilla on totuuden liekki kädessään ja Sagalla satujen kruunattu lintu sormellaan. (Kuva 1)


Kuva 1. Saga och Sanning


Jotkut pitävät enemmän Saagasta, toiset Sanningista. Kun hallituksen liikkumisrajoituksia koskeva lakiesitys sai pakit perustuslakivaliokunnasta alkuviikolla, ihmeteltiin julkisuudessa sitä miksi vaihtoehtoisen koronatoimia koskevan lakiesityksen (tapaamisten rajoittaminen) valmistelulla ei yhtäkkiä vaikuttanutkaan olevan kiire. Valtioneuvoston jäsenet ilmoittivat poistuvansa Pääsiäislomille. Kerrottiin että valmistelu aloitetaan vasta Pääsiäislomien jälkeen, vaikka aiempaa lakiesitystä oli viety kiireellisenä eduskunnan päätettäväksi.


Voi olla, että jotkut tiesivät jo silloin ettei mitään valtavaa kiirettä ehkä enää olekaan. Asiasta ei vaan jostain syystä julkisuuteen kerrottu. Valtioneuvoston kansliahan nyt valmiuslain valtuuksin johtaa keskitetysti koronaan liittyvää tiedottamista, ja siten viranomaiset eivät ole kiireellisyydestä enempää lausuneet. En ole THL:n tai vaikkapa HUS:in numeerisia ennusteita viime aikoina havainnut. Valtioneuvoston kanslia on siis koronaennustamisen valtiollinen totuus. Valtionhallinnon tiedottamisen tehokkuuden saralla ollaan päästy siihen mistä vanhan DDR:n valtionjohto uskalsi vain haaveilla.


Viimeisin valtioneuvoston julkaisema numeeriseen ennusteeseen viittaava ennuste lienee tuo HS:n julkaisema. (Kuva 2). Tai siis kuvassa on malleista/ennusteista yksi- muut valtioneuvoston ennusteet povaavat myös kasvua vaikka minkälaisia rajoitustoimia tehtäisiin.


Kuva 2. HS:n julkaisema valtioneuvoston viimeisin koronaennuste (laadittu 28.3)

Monet tartuntadata-tietoja aktiivisesti seuraavat (mm. jukka ja koronabot.fi ; lukusuositus) ovat kertoneet, että tapausmäärät ovat lähteneet laskuun maaliskuun alusta saakka. Asian voi havainnoida helposti tarkastelemalla päiväkohtaisia positiivisten testien määriä (kuvat 3, 4 ja 5).


(kaikki esitykset, ennusteet, graafit tästä eteenpäin on minun omia. Lähteenä THL)


Kuva 3. Päivittäiset positiiviset testitulokset, koko Suomi

Kuva 4. Päivittäiset positiiviset testitulokset, HUS-alue

Kuva 5. Päivittäiset positiiviset testitulokset, koko Suomi poisluettuna HUS-alue

Kuukauden mittainen kehityskulku on jo niin pitkä, että sillä voi jo ennustaa (kuvat 6,7,8). Alla esitetyissä ennusteissa näkyvillä on ennusteviiva sekä 80%:n ja 95%:n luottamusvälit. Ennusteiden mukaan HUS-alueen päivittäiset uusien positiivisten määrät ovat nykymenolla jo muutaman viikon päästä alle 200:n kun ne olivat maaliskuun alussa yli 600. Muukin Suomi tulee samaan suuntaan, mutta hitaammin. Mielenkiintoista ennusteessa on se, että sen mukaan HUS-alueen määrät ovat pian alemmat kuin muun Suomen määrät (HUS laskee ja tarttuvuus leviää nyt mm. Itä-Suomessa).



Kuva 6. Ennuste: Päivittäiset positiiviset testitulokset, Koko Suomi.

Kuva 7. Ennuste: Päivittäiset positiiviset testitulokset, HUS-alue.

Kuva 8. Ennuste: Päivittäiset positiiviset testitulokset, Koko Suomi, pois lukien HUS-alue.


Ennuste pohjautuu pelkästään maaliskuun ajan kehitykseen. Se ei huomioi mahdollista uusien varianttien nopeampaa leviämistä , mutta ei toisaalta muitakaan validoimattomia väitteitä kuten UV-valon lisääntymisen vaikutusta taudin leviämiseen. Myös vaikkapa 5G mastojen vaikutus on jätetty faktoroimatta ennustemalleihini, LOL. Toisaalta pitkät pääsiäispyhät ja matkustaminen voivat kääntää tilanteen nopeastikin - siksi ihmettelen miksi asetuksella ei tapaamisia rajoitettu ennen pääsiäistä.


Luonnollisesti aivan viimeiset toteutetut rajoitustoimet (viikontakaiset pohjoiskarjalaisten ravintoloiden sulkemiset tai stadin kuntosalien sulkemiset toissapäivänä) eivät vaikkapa 5:n vuorokauden itämisaika huomioiden vielä näy toteumassa. Tuskin ne näkyisivät statseissa muutenkaan, mitä nyt jossain konkurssi-statistiikassa. Konkurssihakemusmäärä on noussut jo 54% helmi-maaliskuussa vuodentakaisesta (helmi-maaliskuu 2020 vrt. helmi-maaliskuu 2021). Tosin välissä oli laki joka esti konkurssiin hakemisen. 14% yrityksistä pelkää ajautuvansa konkurssiin. Tilastollisesti tarkkaa ja vertailukelpoista tietoa? Luotettavuusmarginaalin kannalta samantekevää; Jossain lähelle sadassa prosentissa, viivästetyllä arima-mallilla laskettukin yksityinen liiketoiminta sitten lakkaa, ja ollaan sosialismin ideaalissa.


Saga och Sanning vietiin suojaan sodan pommituksia, pois Esplanadin puistosta. Perimätiedon mukaan (tähän minulta uupuu luotettava lähde - otan mielelläni palautetta/vinkkejä) kun patsas asennettiin sodan jälkeen takaisin paikoilleen, asentajilla tapahtui virhe. Patsas asennettiin 180 astetta väärin päin. Saga katsoo nyt toiseen suuntaan kun sen alun perin piti. Sanning taas on nyt kääntänyt selkäänsä useimmille ohikulkijoille. Saga hymyilee nyt niille jotka Pohjois-Esplanadin kivettyä ja lämmitettyä kadunpuolta kulkevat. Sellaista sattuu. Joskus totuus löytyy vasta puiston puolelta. Yrittäjät ja itsensä työllistäjät katselevat asiaa nyt siltä toiselta, ei kivetyn kadun puolelta. Aina voi laittaa firman kiinni ja mennä Kelalle töihin, jotta pääsee taas kivetyn ja lämmitetyn kadun puolelle maailmaa hämmästelemään.


Gunnar Finnen ateljee, nykyinen ravintola Ateljé Finne, pysyy edelleen suljettuna.

409 views0 comments

Recent Posts

See All
Post: Blog2_Post
bottom of page