Eilen (15.4) eduskunnan kyselytunnilla valtionvarainministeri Matti Vanhanen vastasi opposition kysymyksiin työn verotuksesta siitä kuinka Suomen talous saadaan taas toipumisuralle. Hän kertoi että hallituksen budjettiriihessä tullaan etsimään ratkaisuja T&K-panostuksia lisäämällä. Ei verotukseen puuttumalla.
Suomessa T&K-panostukset ovat kasvaneet noin 4% vuodessa (kuva 1).
Kuva 1. Yksityiset ja julkiset T&K menot Suomessa. Lähde: Tilastokeskus
Sitä vastoin 50-500 työntekijää työllistävien valmistavien yritysten liikevaihto ei ole juurikaan kasvanut vuoden 2017 jälkeen. (Lähde Amadeus tietokanta, 50-500 hengen yritykset, valmistava teollisuus, n=662, liikevaihto yhteensä 2019: 26 miljardia euroa). Kuva 2 .
Pienellä viiveellä liiketulosten painuessa alas myös investointivauhti (kuvassa 3 tasearvon muutos) on painunut käytännössä nollaan. Yritykset ovat kuitenkin edelleen kasvattaneet työntekijämääräänsä (kuva 4) viime vuosina noin 5000:lla työntekijällä vuosittain.
Kuva 2. Yritysten liikevaihdon muutos 2014-2017
Kuva 3. Yritysten liiketuloksen ja tasearvon muutos
Kuva 4. Yritysten työntekijämäärän muutos
Ei vaadita kovin suurta kyvykkyyttä ennustaa, että yritys joka ei investoi, ja jonka liikevaihto ja liiketulos tippuu, ei kovin kauan voi jatkaa uusien työntekijöiden palkkaamista. Kuka tahansa liiketaloutta ymmärtävä tietää myös että T&K-panostusten tuotto realisoituu vasta muutamien vuosien päästä, ja perustutkimuksen tuotto sitäkin hitaammin.
On siis älyllisesti epärehellistä kertoa, että valmistava teollisuus pystyisi nopeasti työllistämään enemmän jos ainoastaan valtion T&K-panostuksia lisätään. T&K-panostukset ovat toki hyvästä, mutta eivät ratkaisu. Ongelmana on kustannuskilpailukyky. Ja merkittävä osa siitä johtuu työn verotuksesta (Kuva 5). Kun valmistettavan tuotteen muuttuvista kustannuksista vaikkapa puolet on työtä, tarkoittaa noin 10%-yksikköä korkeampi verotus noin 5%:n kustannushaittaa suomalaiselle yritykselle. Tämän lisäksi menetämme kilpailuetua jo muutenkin, mm. raaka-aineiden ja tuotteiden kuljetuksissa.
Kuva 5. Työn verotus vertailussa
Otetaanpa kuvitteellinen esimerkki. 100 henkeä työllistävän vientimarkkinoilla toimivan suomalaisen konepajan liikevaihto on laskenut 4 vuotta peräkkäin ja liikevoitto painunut nollaan. Yrityksen johto tarvitsee rahaa. He lähestyvät sinua ja kertovat päättäneensä investoida vahvasti tuotekehitykseen. Lähtisitkö osakkaaksi?
Työmarkkinoiden jäykkyys ja Suomen kustannuskilpailukyky ovat ongelmia, joihin täytyy löytää ratkaisuja nopeasti. Enää ei ole devalvaation mahdollisuutta, joten tarvitaan uudistuksia, niin työmarkkinoille kun kustannustekijöihinkin.
Työttömyydestä aiheutuvat suorat kustannukset (työttömyyskorvaukset) olivat viime vuonna n. 3.5 miljardia euroa. Työttömyyden ja syrjäytymisen todelliset kustannukset ovat varmaankin mittaluokkaa suuremmat. Ansiotuloveron tuotto valtiolle on noin 34 miljardia euroa. 10%:n ansiotuloveron leikkaus maksaisi siis noin 3,4 miljardia - saman verran kun työttömyyden aivan välittömät kustannukset. Verotusta olisi ympäristönkin kannalta joka tapauksessa syytä siirtää kulutukseen, eli arvonlisäveroon (joka jo nyt tuottaa nyt yhtä paljon kun ansiotulovero). Eli kansantaloudellisesti työn verotuksen keventäminen olisi järkevää, vähentäisi työttömyyttä, ja käytännössä maksaisi itsenä saman tien takaisin. Ja kulutuksen verotusta voisi vastaavasti lisätä.
Viennin arvo viime vuonna oli n. 65 miljardia euroa. Jos vientiteollisuus olisi luokkaa 5% kustannuskilpailukyisempi, kuinka monta työpaikkaa sillä lisättäisiin? Toivoisin hallituksen sitä miettivän. Ja unohtavan hokkus-pokkus T&K-temput. Kyllä menestyvät yritykset tuotekehittävät ihan omillakin rahoilla.